12/05/2013

Kotiinpaluu



Kotona jälleen! Pikaloma meni arvatenkin yhdessä hujauksessa. Vaikka se olikin aika lyhyt, oli meillä erittäin mukava ja ennen kaikkea rentouttava loma. Saimme olla yhdessä, söimme hyvin ja välillä ihan liikaakin, kävelimme ulkona ja rentouduimme hotellin spa -osastolla. Mitä muuta sitä reissulta edes toivoisi? Tai no, jos minulta kysytään niin shoppailua. ;) Ja siitä puheen ollen, taisi matkalta jotain löytyäkin. Kotiin tänään tullessamme oli postiluukusta tipahtanut uusin Deko. Kömminkin ihan heti takaisin sänkyyn, sillä heräsimme tänään jo 4.30! Joten lehti kainalossa ja macaronsit toisessa kädessä kömmin vällyjen väliin pienelle lepohetkelle. 

Vaikka matka sujui loistavasti, varjosti sitä pienen pieni asia, sillä olin itse hieman kipeänä. Jo alkuviikosta olin flunssan kourissa, mutta tiistaina lähdettyämme tunsin kuinka olo huononi entisestään. Ja minun tuurillani olin reissumme ajan poskiontelontulheduksessa ja olen kyllä edelleenkin. Onneksi lääkkeiden ja lämpimän juoman voimalla jaksoin kuitenkin tsempata ja nauttia lomasta! 

Nyt jatkan sohvan nurkassa löhöilyä ennen illan pientä työrupeamaa. Onneksi huomenna on jälleen vapaa päivä! :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka olisi vielä hetkeksi ollut kiva reissuun jäädäkin. ;) Hyvää itsenäisyyspäivää Dahlia!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)