12/08/2013

Joululahjamietteitä


(kaikki kuvat lainattu)

Vanhempani, poikaystäväni ja hänen perheensä, veljeni ja ties kuinka moni muukin on kysellyt onko minulla tänä vuonna jotain erityistoiveita joululahjojen suhteen. Pääosin minua ilahduttavat melkein kaikki kotiin liittyvät asiat. Astiat, lakanat, huonekalut, maljakot, keittiöjutut mitä näitä nyt on. ;)

Erityisesti lakanoita toivoimme eräältä kyselijältä, niitä kun tuntuu olevan aika vähän. Koko valkoiset lakanat olisivat erityistoiveissa, mutta kollaasissa näkyvät Gantin lakanat voisin mielihyvin kotiuttaa myös. Äidilläni on aina tapana ostaa meille lapsille jouluksi uusi yöpuku, joten sellainen on hyvinkin mahdollista löytää lahjakääreistä myös tänäkin vuonna. Nyt toivoisin erityisesti shortseja ja toppia, mutta saas nähdä minkälaisen yöpuvun pukki valitsee. Kollaasissa on myös se tuoli, josta olen jo tovin verran haaveillut ja tänne blogiinkin kirjoitellut, suunnitelmissa olisi, että Hayn about a chair -tuoli löytyisi kotoa viimeistään joulun jälkeen!
Iittalan Jars -purkit ovat ihania ja tykkään niistä edelleen, joten jos sellainen paljastuisi  lahjapapereista olisin oikein iloinen. Olen myös ihastellut jo pidemmän aikaa Arne Jacobsenin kirjaimilla varustettuja mukeja, joten S tai J-kirjain olisi oikein ihana ja osuva lahja!
Myös uusi huivi on ollut haaveissani jo hetken verran. Acnen lämmin harmaa huivi olisi mukava kietaista kaulalle paukkupakkasilla, yksi ehdottomasti ykköstoiveistani! Mulberryn ihanuuksista voisin ottaa vaikka mitä, se taitaakin olla aika sanomattakin selvää. Meikkipussi kaipaa todellakin uuden seuraajan ja Mulberryn musta yksilö olisi tyylikäs uusi kaveri. Myös konjakin ruskea pussukka olisi loistava pikkuinen clutch, jota olisi helppo kuljettaa niin laukun sisällä kuin sellaisenaan. Sinne mahtuisi hyvin kaikki tarvittava avaimista, kännykkään ja kortteihin. Joten Dear Santa, tässä olisi lahjalistani. Olen ollut aika kiltti, vaikka parantamisen varaa taitaa kuitenkin vähän olla. ;)


4 kommenttia:

  1. Lahjalista joista moni on omallakin listallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin jo usein huomannut, että meilla on aikas samanlainen maku! Joten en yhtään ihmettele. ;)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)