11/08/2013

Kaunis pieni ele



Ihana, ihana poikaystäväni piristi minua kauniilla kukilla pitkän päivän ja oikeastaan viikon päätteeksi. Mikä pieni, mutta sitäkin mukavampi yllätys! 

Tuleva viikonloppu sisältää syntymäpäiväjuhlia, pientä kilpailujännitystä, ihan vähän töitä ja sunnuntaina tietenkin juhlitaan isänpäivän merkeissä. Vähän johonkin väliin pitäisi ujuttaa koulutehtävienkin tekoa. Tuntuu mukavalta kun viikonloppuna on vihdoin aikaa relata ja oikeasti heittää vapaalle. Tänäänkin kiertelin aamupäivällä kaupungilla ja mietin jo joululahjahankintoja, ilman suurempaa kiirettä, sitä kun on riittänyt tänä syksynä jo ihan tarpeeksi. Pakko kyllä sanoa, että aika rankkaa on ollut, mutta toisaalta, itsehän olen oman soppani keittänyt. Hankalin juttu on ollut se, että mistään en oikein ole halunnut luopua, joten viikot ovat täyttyneet ihan huomaamattani jos jonkinlaisista menoista. Vähitellen kiire on alkanut nakertamaan minua sisältäpäin. Onneksi olen voinut nyt vähän höllätä ja ladata akkuja. Ja ihanaa, että joulukin on jo ihan kohta! Sitä odotan kovin. <3

Nyt jatkan perjantai-illan viettoa murun kanssa. Oikein mukavaa viikonloppua myös teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit! :)