4/21/2013

Täydennystä kosmetiikkavarastoon






Matkaan liittyviä juttuja on vielä muutama jäljellä, nyt kosmetiikkahankintojen merkeissä. Tein siis matkani aikana ihan vain muutaman hankinnan kosmetiikkapuolelle. Kynsilakat tuli hankittua maista, mutta meikkivoide sekä puhdistuaine tuli ostettua lentokentältä. 
Ennen matkaa meikkivoiteeni veteli ihan viimeisiään, joten matkalta oli ihan ehdottomasti hankittava uusi. Kotiin lähtiessä ja taxfreen meikkihyllyillä pyöriessäni sain inspiraation kokeilla ihan uutta meikkivoidetta. Myyjän ja monen muunkin suosittelemana kiikutin kassalle Lancômen Teint Miracle -meikkivoiteen. Ja voi, että miten ihastunut olenkaan, ihan huippu tuote! 
Silmämeikinpoistoaine oli myöskin aivan lopussa, joten uusi oli hankittava. Tällä kertaa kokeilussa Cliniquen rinse-off -silmämeikinpoistoaine.
Kynsilakkavarastojakin tuli muutamalla hempeällä yksilöllä täydennettyä. Essien muchi,muchi sekä limo scene ihastuttivat vaaleilla sävyillään. Alimmassa kuvassa kynsillänikin näkyvä lakka on limo scene. Ostin myös päällyslakan, sillä en sellaista vielä lainkaan omistanut, sekin niin ikään Essien. En ennen omistanut yhtäkään Essien lakkaa, mutta täytyy sanoa, että ei mennyt hankinnat penkin alle. Todella hyvin levittyviä sekä pysyvät kynsillä pitkään. Onneksi tuli hankittua! Nyt vain harmittaa, etten ostanut muutamaa lisää, hinta kun ei Jenkeissä ollut lainkaan paha.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit! :)